Kerin heinäkuinen viikonloppuretki Repoveden kansallispuistoon alkoi perjantai-iltana muutaman tunnin ajolla Repoveden kansallispuistoon, joka sijaitsee viitisenkymmentä kilometriä Kouvolasta pohjoiseen. Majoituimme Valkealan Kristilliselle kansanopistolle kahteen tilavaan asuntoon, ja ehdimme iltahämärässä vielä ihailemaan hiljaista järveä.

Lauantaiaamuna vuokrasimme 4 intiaanikanoottia ja yhden parikajakin, ja aloimme rauhallisen mutta päättäväisen etenemisen n. 15 kilometrin reitillämme. Pysähdyimme ensimmäisellä nuotiopaikalla reilun tunnin melonnan jälkeen, ja sieltä lähteissämme oli suurin osa jo oppinut veneenohjauksen perustavimmat salat.

Seuraavana kohteena matkallamme oli tuhansia vuosia vanhojen kalliomaalausten bongaaminen kallionseinästä veneidemme yläpuolella, mihin kulutimmekin muutaman minuutin kunnes eriävien havaintojen ja arvuuttelujen jälkeen jatkoimme melontaa lahdenpohjukkaan, jonne ehdimme juuri ennen sadetta. Sadetta pidimmekin pari tuntia mukavasti makkaroita paistellen, ja suuntasimme vielä viimeiselle lyhyelle etapille kuuluisan Lapinniemen riippusillan alle ennen paluuta.

Vielä kerran sade yllätti ja rantauduimme metsikköön, joka osoittautui mainioksi mustikka-apajaksi, ja äkkiä lähes kaikki retkikuntalaiset olivat kadonneet omille poluilleen sormet ja suut sinisinä.

Illalla saunoimme rantasaunassa ja kaikki kävivät uimassa. Järven vesi oli lämmintä, ja vaikka löylyt jäivätkin vaisuhkoiksi, viihtyivät innokkaimmat lauteilla pikkutunneille asti. Perinteiseen tapaan pelattiin asuntolassa vielä pari seurapeliä ennen nukkumaanmenoa.

Sunnuntai alkoi harmaana ja sateisena mutta emme antaneet sen haitata reipasta mielialaamme ja läksimme hieman ennen keskipäivää metsäpolkukierrokselle. Jani oli aamulla onnistunut kalastamaan hauen ja pari kuhaa, jotka saimme eväiksemme. Ihailimme kaunista järvimaisemaa kallionharjalta ja ehdimme jälleen parhaaseen aikaan taukopaikalle juuri sateen alta.

Sateen lakattua pitkän lounaan jälkeen kiipesimme rohkeasti varoituksista välittämättä ylös lähes pystysuoraa mutaista rinnettä ja vaelsimme viimeiselle kohteellemme Mustalamminvuoren näkötornille, jossa silmä jälleen lepäsi välkehtivien järvien ja tummien metsien yllä.

Paluumatkalla Jukka ja Laura osoittivat esimerkillistä seikkailumieltä oikaisemalla vaikeakulkuisen rantakivikon ylitse, ja onnistuivatkin vaativassa suorituksessaan ja rantautuivat hymyillen. Muina urotekoina voitaneen mainita ensimmäisten lakkojen havaitseminen ja vielä vaikka se, että toinen Jukkakin oppi lopulta heittämään virveliä.

Kotimatkalle autot lähtivät kukin suuntaansa, ja Tampereella oltiin viimeistään puolen yön tietämillä.

Kiitokset mukavasta matkasta sen ideoijalle Leolle, Jukalle ja Lauralle, Janille, Tonille, Jukalle, Helille, Terolle ja Kristianille.

Teksti: Päivi Tiikkainen.

Retkeläiset melovat jylhässä maisemassa riippusillan luona. © Heli Piironen.