Saariselkä tarjoaa loistavat ja monipuoliset mahdollisuudet retkeilyyn sekä aloittelijoille että vaativille harrastajille, sillä UKK-kansallispuiston reitit alkavat ja päättyvät Saariselälle. Poluilla tapaa enimmäkseen ulkomaalaisia vaeltajia, sillä tietoisuus Pohjolan viimeisistä erämaista on kiirinyt kauas Japaniin asti, Niinpä paikallisen K-market Kuukkelin tarjonta on monien muiden kielien lisäksi japaniksi.
Kahdeksan keriläistä ja Laku-koira viihtyivät kylmästä ja tuulisesta säästä huolimatta erinomaisesti retkillä erämaassa ihmetellen Lapin lintuja ja porotokkien runsautta. Keskikesän arktiset olosuhteet loivatkin aidon retkitunnelman.. Laku innostui kerran porotokasta niin, että onnistui riistäytymään irti valjaista. Katsoimme ylhäältä kun pieni koira ajoi hurjana satapäistä porotokkaa. Onneksi Laku tuli takaisin melko pian omia aikojaan, sillä porojen omistajilla on oikeus ampua ajava koira. Kuulin myöhemmin paikallisilta asukkailta, että porojen omistajat ovat vaatineet ja saaneet runsaita korvauksia oikeudessa koirien omistajilta, koska porot ovat saaneet keskenmenoja tai jopa menehtyneet kilpajuoksussa koirien kanssa.
Kävimme tutustumassa myös Tankavaaran kultamuseoon, Ivaloon ja Inariin. Kultasaalis jäi laihaksi. Toiveet äkkirikastumisesta olivat ylimitoitettuja. Matkan kohokohta oli laivaretki Inarin järvellä. Keskiön aurinko näyttäytyi vain matkan ensimmäisenä yönä, mutta sen jälkeen auringosta ei näkynyt pilkahdustakaan. Päivän ylin lämpötila oli kylmimpänä päivänä vain seitsemän astetta. Hyväkin puolensa viileässä ja tuulisessa säässä oli: hyttysiä tavattiin vain kolme ja ne olivat niin kankeita, etteivät jaksaneet edes tervehtiä.
Teksti: Leo Sariovuori.