Syyskuussa 2007 keriläisille tarjoutui mahdollisuus kokea jotain uutta. Järjestimme tilaisuuden lähteä katsomaan Narrien uni – nimistä tuliteatteriesitystä Pyynikiin kesäteatteriin. Ilmeisesti syksyisen sään vaihtelevaisuus arvelutti ihmisiä, sillä loppujen lopulta noin tunnin kestänyttä ulkoilmanäytöstä uskaltautui katselemaan kuusi keriläistä.
Syksyisenä pimeänä iltana kokoonnuimme ihastelemaan sirkusta ja tulitemppuja yhdistelevää esitystä. Seurasimme kolmen narrihahmon seikkailuja nukahtamisen jälkeen tietoisuuden takamailla Aurinkokunnan Koneenkäyttäjän, Galaktisen Sheriffin ja muiden uniolentojen uskomattomassa maailmassa. Tulikoreografioiden, tuliveistoksien, mustavalossa hehkuvien lavasteiden ja muiden estraditaiteen erikoiselementtien saattelemana narrit paljastivat meille sisimpänsä ja löysivät lopulta tien kotiin.
Monelle myös kokemus pyörivästä katsomosta oli uusi. Olimme pukeutuneet lämpimästi, mutta silti monet alkoivat jossain välissä toivoa ottaneensa jonkin lämmikkeen kylmälle puupenkille pantavaksi. Lisäksi katsomon ollessa tiettyyn suuntaan tuuli kylmäsi katsojia. Kukaan ei kuitenkaan lähtenyt pois etuajassa, sen verran vangitseva esitys oli.
Ensi syksynä on kuulemma taas luvassa tuliteatteria Pyynikin kesäteatterissa. Saa nähdä, ehkä keriläiset löytävät taas itsensä katsomasta vaikuttavaa esitystä.
Jäsenkirjeestä 1/2008.