Keri tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden monipuoliseen mökkeilyyn kesä-heinäkuussa 2010. Mökkikesä käynnistyi juhannusviikolla neljän päivän retkellä Ahvenanmaan Föglöön.

Föglö koostuu useista saarista, joista suurin osa on asumattomia. Suurimmat saaret ovat Hummersölandet, Kyrklandet, Degerö, Sonnbodalandet ja Östersocknen. Kunnan keskuspaikka on Degerön saaressa sijaitseva Degerby. Degerbystä on minuutin lauttayhteys Ahvenanmaan pääsaarelle. Linnuntietä on Degerbystä Maarianhaminaan noin 30 km. Överön satamasta, joka sijaitsee Foglön pohjoiskärjessä on puolestaan lauttayhteys Sottungaan, Kökariin ja Kumlingeen sekä Korppoon Galtbyhyn. Kunnan asukkaista 90,9 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia. Matkailu, maatalous ja kalastus ovat pääelinkeinot.

Keriläisten majapaikka oli Degerbyssä sijaitseva Tullilaitoksen entinen rakennus, joka sijaitsee 200 metrin päässä Degerbyn satamasta ja kyläkeskuksesta. Osallistujia tapahtumaan oli 16 henkilöä viipyen 3-7 päivää pyöräillen, kalastaen, saunoen, uiden ja vaeltaen luontopoluilla. Matkan kohokohta oli tutustuminen Kastelholman linnaan ja ahvenanmaalaiseen juhannukseen. Kastelholman linnan lähellä oli Ahvenanmaan suurin juhannusjuhla, joka veti paikalle runsaasti myös ulkomaalaisia turisteja. Tapahtuma selostettiin ruotsiksi, suomeksi, saksaksi ja englanniksi. Vieraita pyydettiin myös osallistumaan juhannussalon koristeluun.

Mökkikesä jatkui heinäkuun alussa viikon reissulla Kuhmon Kiekinkoskelle, jossa keriläiset majoittuivat entiseen rajavartiolaitoksen asuntolaan. Lomapaikka sijaitsee noin 45 km Kuhmosta itään, noin kahdeksan kilometrin päässä Venäjän rajasta. Rajavartiolaitoksen talo on remontoitu ja tarjoaa kaikki mukavuudet, mutta palvelut ovat kaukana, sillä lähimpään kauppaankin on yli 40 km. Julkisilla kulkuneuvoilla ei Kiekinkoskelle pääse, joten ainoa vaihtoehto on oma auto.

Kiekinkosken lomapaikka on sopiva henkilöille, jotka haluavat vetäytyä luonnon rauhaan kauaksi maailman hulinoista. Aika kuluu verkkaiseen saunoen, uiden, pelejä pelaten ja luontoa tarkkaillen. Noin 500 metrin päässä lomapaikasta sijaitsee maatila, joka tarjoaa opastettuja retkiä karhujen tarkkailuun. Kuhmo onkin paras paikka Suomessa susien ja karhujen havainnointiin. Kiekinkosken vieraskirjassa oli useita mainintoja pedoista, joita on nähty lomapaikan lähellä. Karhuja ja susia on nähty jopa lomapaikan ikkunasta tallustelemassa piha-alueen laidalla. Villieläimet ovat kuitenkin olleet hyvin arkoja ja paenneet välittömästi vainuttuaan tai nähtyään ihmisen.

Kuhmon Kiekinkoskelta keriläiset matkasivat Pohjois-Lappiin Saariselän keskustassa sijaitsevaan verohallituksen loma-asuntoon. Päinvastoin kuin Kiekinkoskella, Saariselällä palvelut ovat todella lähellä. Lähimpään baariin on 70 ja kauppaan 300 metriä. Lapin matkaajia on peloteltu valtavilla hyttysmäärillä, mutta Saariselältä niitä saa etsiä. Olen ollut kolme kertaa Saariselällä ja nähnyt yhteensä ehkä tusinan sääskiä. Tuulinen tunturimaasto pitää ikävät elukat loitolla. Viikko Saariselällä kului kultaa huuhtoen ja vaeltaen. Saariselkä sijaitsee pinta-alaltaan Suomen suurimman kansallispuiston, UKK-kansallispuiston välittömässä läheisyydessä, josta lähtee useita vaellusreittejä eri puolelle puistoa.

Kerin mökkikesän viimeinen kohde oli Inarinjärven itäpuolella, kaksi kilometriä Venäjän rajasta, jossa sijaitsee entinen Suovanselän suuri rajavartioasema. Tätä lomapaikka käyttää mm. Säteilyturvakeskus, yliopistollinen eläinsairaala ja verovirastot. Rajavartioasema sijaitsee 60 kilometriä Inarista itään ja 15 kilometriä Nellimistä pohjoiseen. Rajavartioasemalla ei ole sähköä ja juoksevaa vettä. Vesi pumpataan syvästä porakaivosta ja generaattori tuottaa sähköä. Koska generaattori syö polttoainetta runsaasti, käytetään sitä vain iltaisin pari tuntia kännyköiden lataamiseen ja valaistukseen. Puhelimet toimivat Suovanselässä heikosti, sillä lähin tukiasema on kaukana. Ajoittain kuuluvuus on nolla ja pitääkin nousta korkeammille paikoille, jotta yhteydet toimisivat.

Karhuista ja susista ei ole pelkoa, sillä paikalliset asukkaat ja poromiehet salakaatavat kaikki havaitsemansa sudet ja karhut. Nellimissä haastateltu poromies sanoi, että petoeläimet tappavat poroja, joten ne on aina ammuttava seurauksista piittaamatta. Poromies jatkoi edelleen, että kiinnijäämisen mahdollisuus jängällä on olemattoman pieni, siksi riski kannatta ottaa. Hän kertoi edelleen olleensa edellisvuonna karhupeijaisissa, jossa oli esillä neljä salakaadettua karhua.

Kahdeksan keriläistä vietti 1-2 viikkoa Nellimissä kalasten siikoja, vaeltaen luonnossa, meloen, hilloja keräten ja valoisista kesäilloista nauttien. Viimeiset keriläiset poistuivat Suovaselästä 2. elokuuta, jolloin aurinko painui jo mailleen pariksi tunniksi, mutta silti kesäyöt olivat edelleen niin valoisia, että yöllä näki ulkona vaivatta lukea. Retken kohokohta oli 36 kilometrin vaellusretki Suomen, Venäjän ja Norjan rajapyykille. Päivän retki oli melko haastava, sillä ajoittain ei ollut polkuja käytettävissä ja matka jatkui kompassi kädessä vetisiä soita ylittäen.

Kolmen valtakunnan rajapyykin kiertäminen oli kiellettyä, sillä Venäjän puolelle ei saanut ottaa askeltakaan. Jotkut huimapäät ovat uhmanneet kieltoa ja seurauksena on ollut 8000 Norjan kruunun eli noin 1000 euron sakko. Suomen puolelta on mahdollista päästä luvallisesti noin 20 sentin päähän Venäjän rajasta ja Norjan puolelta yhden sentin päähän. Norjan ja Venäjän välinen raja on merkitty pienillä keltaisilla kivillä. Mitään raja-aitaa ei ole. Norjalaiset varusmiehet päivystävät rajapyykin lähellä kesällä turistisesonkina 10 päivän vuoroissa tarkkaillen mahdollisia rajaloukkauksia.

Kolmen valtakunnan rajapyykki onkin loistava paikka Venäjän ja Norjan välisen rajan tarkkailuun, sillä se sijaitsee ympäröivää maastoa korkeammalla ja Norjan ja Venäjän välistä suoraa rajalinjaa näkyy 10 kilometriä. Lähes kaikki turistit tulevat rajapyykille Norjan puolelta, sillä autolla pääsee viiden kilometrin päähän, josta on erinomainen polkuverkosto nähtävyydelle. Suomen puolelta tulee vain 0,2 % turisteista, sillä lähin tie Suomessa on 18 kilometrin päässä vaikeakulkuisen maaston takana.

Teksti: Leo Sariovuori. (Julkaistu jäsenkirjeessä 2/2010.)