Kulttuuriyhdistys Keri ry
Säännöt (rekisteröity 29.5.2009)
1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Kulttuuriyhdistys Keri ry. Yhdistyksen kotipaikka
on Tampere ja toiminta-alueena koko maa.
2 § Kerin tarkoitus
Kerin tarkoituksena on toimia itsenäisenä ja riippumattomana
kulttuuriyhdistyksenä, joka pyrkii edistämään eri kulttuurin alojen
tunnetuksi tekemistä ja vaalimista. Yhdistyksen kohderyhmänä ovat
etupäässä opiskelijat.
3 § Kerin toiminnan laatu
Tarkoituksiaan toteuttaakseen Keri:
1. Järjestää kokouksia ja voittoa tavoittelematta erilaisia
kulttuuritapahtumia pääasiassa jäsenilleen.
2. Organisoi jäseniään omatoimiseen ja itsenäiseen
kulttuuritoimintaan
ja järjestää parhaaksi katsomallaan tavalla yhdistyksen tarkoituksia
palvelevaa toimintaa.
3. Pyrkii toimimaan yhteistyössä muiden järjestöjen, yliopistojen,
korkeakoulujen, ylioppilaskuntien ja kaupungin kanssa aktiivisesti
niissä asioissa, joita yhdistys pitää tärkeänä.
4. Toimintansa tukemiseksi Keri voi omistaa kiinteistöjä,
toimistohuoneistoja ja osakkeita sekä harjoittaa kioski- ja
ravitsemustoimintaa ja järjestää myyjäisiä, arpajaisia ja muita
vastaavia tapahtumia.
4 § Kerin jäsenyys
Kerin jäseniksi voivat päästä kaikki henkilöt ja rekisteröidyt
yhdistykset, jotka hyväksyvät Kerin tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet
suorittavat jäsenmaksun, jonka suuruudesta päättää syyskokous. Mikäli
jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta kuuden kuukauden ajan
sen erääntymisestä lukien, katsotaan kyseisen jäsenen eronneen.
Kerin kokous voi myöntää erittäin aktiivisesti Kerin toiminnassa
vuosia toimineelle henkilölle ikijäsenyyden. Ikijäsenen ei tarvitse
maksaa jäsenmaksua.
5 § Kerin kokoukset
Kerin päätösvaltaa käyttää Kerin kokous. Varsinaisia kokouksia on
kaksi, syyskokous ja kevätkokous. Kokouksessa kaikilla jäsenillä on
yksi ääni. Varsinaisesta tai ylimääräisestä kokouksesta on
ilmoitettava jäsenille kirjeitse tai paikallislehdessä. Kokouskutsu
on toimitettava postitse tai lehti-ilmoitus julkaistava viimeistään
seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kevätkokous on pidettävä helmi-
maaliskuussa, ja syyskokous loka-marraskuussa.
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaus
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2)
pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa
4. Hyväksytään kokoukselle työjärjestys
5. Käsitellään kulukorvausanomukset
6. Päätetään seuraavan kauden toimihenkilöiden palkkioista
7. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta seuraavalle kalenterivuodelle
8. Käsitellään toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus
9. Valitaan Kerin johtokuntaan neljästä (4) kahteentoista (12)
varsinaista jäsentä: Johtokunnan ensimmäisen kokouksen koollekutsuja
ja hänelle varahenkilö sekä kahdesta (2) kymmeneen (10) muuta
varsinaista jäsentä johtokuntaan. Lisäksi johtokuntaan valitaan vähintään
yksi (1) varajäsen tai varajäseniä enintään saman verran, kuin on valittu
varsinaisia jäseniä.
10. Valitaan kaksi (2) varsinaista tilintarkastajaa ja heille kaksi (2)
henkilökohtaista varatilintarkastajaa
11. Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat
12. Ilmoitusasiat
13. Kokouksen päättäminen
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat
1. Kokouksen avaus
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2)
pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa
4. Hyväksytään kokoukselle työjärjestys
5. Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus
6. Käsitellään edellisen vuoden tilikertomus ja tilintarkastajien
lausunto, päätetään vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja
muille tilivelvollisille
7. Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat
8. Ilmoitusasiat
9. Kokouksen päättäminen
6 § Johtokunta
Kerin asioita hoitaa ja sitä edustaa syyskokouksessa valittu
johtokunta. Johtokunta valitsee johtokunnan varsinaisten jäsenten
keskuudesta puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja
rahastonhoitajan. Lisäksi johtokunta voi valita mahdollisia muita
vastuualueiden hoitajia. Johtokunta voi tarvittaessa perustaa toimia
ja asettaa työryhmiä ja jaostoja.
Johtokunnan kokouksessa päätösvaltaisia ovat läsnä olevat johtokunnan
varsinaiset jäsenet. Varajäsen voi korvata poissa olevan varsinaisen
jäsenen, jolloin varajäsen on myös päätösvaltainen. Johtokunnan
kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja,
sihteeri tai rahastonhoitaja, ja kun kokouksen päätösvaltaisten
osanottajien lukumäärä on yli puolet johtokunnan varsinaisten
jäsenten lukumäärästä.
Johtokunnan ensimmäinen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on
kokouksen koollekutsuja tai hänen varahenkilönsä, ja kun kokouksen
päätösvaltaisten osanottajien lukumäärä on yli puolet johtokunnan
varsinaisten jäsenten lukumäärästä.
7 § Nimenkirjoittajat
Kerin nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri
kaksi yhdessä.
8 § Toimintakausi
Kerin toimintakausi on tammikuun alusta saman vuoden joulukuun
loppuun
eli kalenterivuosi. Kerin tilit päätetään toimintavuoden lopussa ja
ne on jätettävä tilintarkastajille vähintään kolme (3) viikkoa ennen
kevätkokousta. Tilintarkastajien on palautettava tilit lausuntoineen
johtokunnalle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta.
9 § Kerin sääntöjen muuttaminen
Näiden sääntöjen muuttamisesta voi päättää varsinainen kokous tai
ylimääräinen kokous. Sääntöjen muuttamiseen tarvitaan yksinkertainen
ääntenenemmistö.
10 § Kerin purkaminen
Kerin purkamiseen vaaditaan kahdessa perättäisessä kokouksessa, jotka
on pidettävä kuukauden väliajoin, 3/4 ääntenenemmistöllä tehty
päätös. Kerin purkauduttua sen varat luovutetaan Tampereen yliopiston
ylioppilaskunnalle, mikäli mahdollista kulttuuritoiminnan
kehittämiseen opiskelijoiden keskuudessa.